Haluan edistää sitä, että jokainen löytää oman harrastusryhmänsä, jossa saa ystäviä. Käyn kouluissa kertomassa nuorille omasta pakolaistaustastani. Oli hienoa, kun kerran sain innostettua seuraamme uuden nuoren.
Liikunnasta saan energiaa ja voimaa arkeen.
Harrastus on hyvä kotouttaja. Ei ole väliä, mistä kukakin on kotoisin tai mitä tekee työkseen. Meitä yhdistää sama intohimo, ja meillä on yhteinen tavoite: haluamme tulla vielä paremmiksi luistelijoiksi. Samalla oppii kuin huomaamatta, että aha, näin Suomessa eletään. Olen myös mukana seurani taloustiimissä.
OLEN SELLAINEN, ETTÄ kun joku vain ehdottaa minulle, että lähdetkö mukaan katsomaan, niin totta kai lähden – ja sitten jään kiinni harrastukseen. Sillä tavalla keksin avantouinnin ja sählyn.
Luistelun löysin kuitenkin ihan itse. Tutustuin lajiin parikymmentä vuotta sitten, paettuani siskojeni kanssa Ruandan sotaa Suomeen. Olin kahdenkymmenen, oli pimeä syksy, ja asuin Turussa. Kotoutumisryhmämme vietiin jäälle – se oli todella pelottavaa. Kaaduin heti, ja siitä jäi kauheat traumat.
Olin äitiyslomalla, kun näin äitejä ja lapsia luistelemassa ulkojäillä. Se näytti hauskalta, ja päätin opettaa taidon omille lapsilleni. Silloin asuimme Espoossa.
Kuutisen vuotta sitten, kun asuimme jo Järvenpäässä, näin lehdessä luisteluseuran ilmoituksen ja lähdin katsomaan. Niin löysin oman ryhmäni.
Taitoluistelu yhdistää perhettämmekin
Kumpikin tyttäreni harrastaa luistelua, ja he ovat taidoissaan minua paljon parempia. Kun menemme yhdessä yleisöjäille, tytöistä on hauska opettaa minua. Mieheni ei harrasta luistelua, mutta osaa luistella, ja tykkää ja kannustaa meitä.
